Help us make the FRA website better for you!

Take part in a one-to-one session and help us improve the FRA website. It will take about 30 minutes of your time.

YES, I AM INTERESTED NO, I AM NOT INTERESTED

Finland / Supreme Court / KKO:2020:58, S2018/611

11 claimants v. company L oy
Deciding body type
National Court/Tribunal
Deciding body
Supreme Court
Type
Decision
Decision date
13/08/2020
ECLI (European case law identifier)
ECLI:FI:KKO:2020:58

EU:n perusoikeuskirja

Title IV: Solidarity

Article 27 - Workers' right to information and consultation within the undertaking

VIEW FULL CASE
  • Finland / Supreme Court / KKO:2020:58, S2018/611
     
    Key facts of the case:
    An employer had introduced separate consultation procedures simultaneously with two different personnel groups. The purpose was to reduce costs by reducing staff. As a result, 14 employees lost their jobs. Eleven of them argued that the employer had failed to observe the provisions of the Act on Cooperation with Undertakings (334/2007) for not having combined the two consultation procedures. They claimed indemnification by virtue of the indemnification clause in the Act. The Act on Cooperation with Undertakings incorporates into national law the provisions of the Information and Consultation of Employees Directive 2002/14/EC and the Collective Redundancies Directive 98/59/EC. Because the applicable national Act implements EU law, the Supreme Court noted, with reference to the established jurisprudence of the CJEU, that as a national court, it is bound to interpret the Act, as far as possible, in the light of the two directives and Article 27 of the Charter.
     
    Key legal question raised by the Court:
    The employer had not chosen to combine the two simultaneous consultation procedures. The court considered whether this meant that the employees’ right to information and consultation, as provided for in the Collective Redundancies Directive and the Charter, had not been implemented in a manner that is effective and useful.The employer had not chosen to combine the two simultaneous consultation procedures. The court considered whether this meant that the employees’ right to information and consultation, as provided for in the Collective Redundancies Directive and the Charter, had not been implemented in a manner that is effective and useful.
     
    Outcome of the case:
    The provisions of the Information and Consultation of Employees Directive, the Collective Redundancies Directive and the Act on Cooperation with Undertakings leave it for the employer to decide whether simultaneously projected measures are discussed in separate consultation procedures or a joint procedure. A key element is that the representatives of the personnel groups, whom the projected measures concern, are consulted on each such measure. Whether this is in joint or separate procedures, the employer has a duty to see to it that the procedure meets with the requirements set in the Act on Cooperation with Undertakings and that the employees’ right to information and consultation is ensured. In this case, the representatives of the personnel groups concerned had received at the early stage of the consultation procedures information about projected measures that were relevant with regard to issues discussed in both procedures. The personnel groups concerned were represented by the same shop steward, who participated in and was thus informed of the developments in both procedures. The final decision on measures which were concerning both personnel groups was made by the employer only after both consultation procedures had been completed. The Supreme Court concluded that the employer had not failed to observe the provisions of the Act on Cooperation within Undertakings. There were thus no grounds for an indemnification claim.
  • Paragraphs referring to EU Charter

    10. The Supreme Court notes that the Collective Redundancies Directive does not contain detailed provisions on how to arrange the consultations referred to in the directive. The Collective Redundancies Directive does not prescribe, for example, that an employer has a duty to begin at the same time or to combine consultations, where the reason for cost savings is the same but different measures are applied to reach that goal. The Collective Redundancies Directive does not provide which personnel groups shall have a right to take part in the consultations. Article 4-4-b of the Information and Consultation of Employees Directive (Directive 2002/14/EC establishing a general framework for informing and consulting employees in the European Community) provides that consultation shall take place at the relevant level of management and representation, depending on the subject under discussion. The provision leaves it to be decided at the national level what the reference to relevant level means in each individual case. The said directives do not contain provisions which would lay down that consultations must begin at the same time or be combined, nor provisions concerning personnel groups participating in the consultations. There are thus no provisions, which could be directly invoked by the employees or provisions whose interpretation the current matter in concerning. In a situation such as this, Article 27 of the Charter does not have direct effect (judgment of 15.1.2014, Association de médiation sociale, C-176/12, EU:C:2014:2, paras 45-49). 11. Therefore, when applying the Act on Cooperation with Undertakings in the current case, the court must assess, whether the fact that the company has not initiated the consultation procedures at the same time or has not combined them, or the way by which the personnel groups consulted have been determined, mean that the right of employees to information and consultation, as provided for in the Collective Redundancies Directive and Article 27 of the Charter, has not been implemented in a manner that is effective and useful, as required by EU law.

    12. The Supreme Court notes that, according to the established jurisprudence of the CJEU, a national court is bound to interpret domestic law, as far as possible, in the light of the wording and the purpose of the directive concerned in order to achieve the result sought by the directive (judgment Mono Car Styling, para. 60 and the case law referred to therein). Consequently, the Supreme Court must in this case interpret the Act on Cooperation with Undertakings, as far as possible, in the light of the Collective Redundancies Directive and Article 27 of the Charter, as interpreted in the case law of the CJEU. When the interpretation of EU law is not clear, the Supreme Court has a duty to ask the CJEU for a preliminary ruling. 13. The Supreme Court finds that the interpretation of the relevant EU provisions, which have been referred to above and will be discussed in more detail below, is not unclear as far as their impact on the case is concerned. Therefore, it is not necessary to ask the CJEU for a preliminary ruling. […] 14. The Information and Consultation of Employees Directive and the Collective Redundancies Directive have been incorporated into national law partly by the provisions of the Act on Cooperation with Undertakings applied in the current case. Therefore, the provisions of the Act on Cooperation with Undertakings must be interpreted, as far as possible, in the light of the provisions in these directives and Article 27 of the Charter. 38. On grounds presented above the Supreme Court finds that the company has not failed to observe its duties under Chapter 8 of the Act on Cooperation with Undertakings. Also, the fact that the company has not initiated the consultation procedures at the same time or has not combined them, or the way by which the personnel groups who participated in the consultations were determined, has not meant that the employees’ right to information and consultation, as provided for in the Collective Redundancies Directive and Article 27 of the Charter, has been deprived of effectiveness, contrary to EU law. There are thus no grounds to impose indemnification under section 62 of the Act on Cooperation with Undertakings.

  • Paragraphs referring to EU Charter (original language)

    10. Korkein oikeus toteaa, että joukkovähentämisdirektiiviin ei sisälly yksityiskohtaisia säännöksiä direktiivissä tarkoitettujen neuvotteluiden järjestämisestä. Joukkovähentämisdirektiivissä ei säädetä velvollisuudesta aloittaa esimerkiksi samaa kustannussäästöjä koskevaa perustetta mutta eri toimenpiteitä koskevat neuvottelut yhdessä tai yhdistää tällaiset jo aloitetut neuvottelut. Joukkovähentämisdirektiivissä ei myöskään säädetä, millä henkilöstöryhmillä tulee olla oikeus osallistua neuvotteluihin. Yhteistoimintamenettelydirektiivin (työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevista yleisistä puitteista Euroopan yhteisössä annettu direktiivi 2002/14/EY) 4 artiklan 4 kohdan b alakohdan säännös siitä, että kuulemisen on tapahduttava käsiteltävästä asiasta riippuen soveltuvalla johdon ja edustuksen tasolla, jättää kansallisella tasolla määritettäväksi, mitä tällaisella tasolla kussakin yksittäistapauksessa tarkoitetaan. Mainittuihin direktiiveihin ei siten sisälly yhteistoimintaneuvottelujen yhdessä aloittamista tai yhdistämistä taikka neuvotteluihin osallistuvia henkilöstöryhmiä koskevia säännöksiä, joihin työntekijät voisivat vedota suoraan tai joiden tulkinnasta tässä asiassa olisi kysymys. Unionin perusoikeuskirjan 27 artiklalla ei ole tämän kaltaisessa tilanteessa suoria oikeusvaikutuksia (tuomio 15.1.2014, Association de médiation sociale, C-176/12, EU:C:2014:2, 45-49 kohta). 11. Tässä asiassa tulee näin ollen yhteistoimintalakia sovellettaessa arvioitavaksi, onko se, että yhtiö ei ole aloittanut yhteistoimintaneuvotteluja yhdessä tai yhdistänyt niitä, tai se, miten neuvotteluihin osallistunut henkilöstöryhmä on määräytynyt, merkinnyt sitä, että työntekijöille joukkovähentämisdirektiivissä ja unionin perusoikeuskirjan 27 artiklassa vahvistettu oikeus saada tietoja ja tulla kuulluksi ovat menettäneet unionin oikeuden edellyttämän tehokkaan vaikutuksensa. 12. Korkein oikeus toteaa, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisilla tuomioistuimilla on velvollisuus tulkita kansallista lainsäädäntöä mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta direktiivillä tarkoitettu tulos saavutetaan (tuomio Mono Car Styling, 60 kohta ja siinä viitattu oikeuskäytäntö). Tästä seuraa, että Korkeimman oikeuden tulee tässä tapauksessa tulkita yhteistoimintalakia mahdollisimman pitkälle joukkovähentämisdirektiivin säännösten ja unionin perusoikeuskirjan 27 artiklan mukaisesti sellaisina kuin niitä on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tulkittu. Siltä osin kuin unionin oikeuden tulkinta ei ole selvä, Korkein oikeus on velvollinen pyytämään asiasta ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta.

    13. Korkein oikeus katsoo, ettei edellä mainittujen ja jäljempänä tarkemmin käsiteltävien, tässä asiassa merkityksellisten unionin oikeuden säännösten tai määräyksien tulkinta ole asiaan vaikuttavilta osin epäselvä. Sen vuoksi ennakkoratkaisupyynnön esittäminen unionin tuomioistuimelle ei ole tarpeen. […] 14. Asiassa sovellettavilla yhteistoimintalain säännöksillä on osaltaan saatettu kansallisesti voimaan yhteistoimintamenettelydirektiivi ja joukkovähentämisdirektiivi. Sen vuoksi yhteistoimintalain säännöksiä on tulkittava mahdollisimman pitkälle näiden direktiivien säännösten ja unionin perusoikeuskirjan 27 artiklan mukaisesti. 38. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että yhtiö ei ole laiminlyönyt yhteistoimintalain 8 luvun mukaisia velvoitteitaan. Se, että yhtiö ei ole aloittanut yhteistoimintaneuvotteluja yhdessä tai yhdistänyt niitä, tai se, miten neuvotteluihin osallistunut henkilöstöryhmä on määräytynyt, ei myöskään ole merkinnyt sitä, että työntekijöille joukkovähentämisdirektiivissä ja unionin perusoikeuskirjan 27 artiklassa vahvistettu oikeus saada tietoja ja tulla kuulluksi olisi menettänyt unionin oikeuden edellyttämän tehokkaan vaikutuksensa. Edellytyksiä yhteistoimintalain 62 §:ssä tarkoitetun hyvityksen määräämiselle ei siten ole.